Toukokuun loppupäivinä on ensimmäinen kontolli johon mennään sekalaisin tuntein. Kaikennäköisiä ihme oireita on niin paljon että ihan lamaantunut fiilis. En edes enää tietäisi mille lääkärille lähteä kun edelleen hikoiluttaa, sydän pistää ihan omiaan, kipeitä luita siellä täällä, puutumista sormissa ja kaulakaan ei ole hyväntuntuinen, en tiedä johtuuko leikkausarvesta vai muusta. Muutoksia, kylläkin hyvänlaatuisia, tiesi kirje kertoa, löytyi myös papa-kokeesta.

Käyrä alkaa olla taas aika korkealla kun ei tajua miksi elämä ei jatkukaan niin kuin ennen, ilman vaivoja, huolia ja murheita.  Koko kevät on mennyt sen ajattelemiseen että yrittäisi olla ajattelematta näitä tuntemuksia. Ja lisää pukkaa koko ajan. Vuosi sitten tähän aikaan syöpä ilmoitteli olemassa olostaan, en vain silloin vielä sitä tiennyt. Uusintanäytös kauhistuttaa. Milloin sen oman elämän saa takaisin? Vai ikinä?