Lääkärikäynti heitetty. Ajat melkein tunnin myöhässä. Sydän ehti ottaa tuhansia ylimääräisiä lyöntejä odotellessa. Kuvat olivat puhtaat, ei jälkeäkään syöpämassasta tai muustakaan josta pitäisi olla huolissaan. Pää on taas kerran sekaisin kuin seinäkello, helpotuksesta ja silkasta ilosta onneksi kuitenkin. Nyt on takki tyhjä, väsymys on ihan pohjaton.

En ole edes sairastunut vainoharhaan, sillä kuvista näkyi keuhkoissa merkki vanhasta tulehduksesta, eli siitä johon sain antibioottikuurin vuoden lopussa mutta jouduin sen kesken jättämään kun pisti vatsan remonttiin. Sain uuden lyhyen lääkekuurin, vaikka lääkärin mukaan se todennäköisesti paranisi itsestäänkin. Ihan sama kun vain sai selityksen niillekin tuntemuksille.

Neljän kuukauden päästä konrolli, kolmen vuoden ajan seurantaa, ja jos onni potkaisee ja tauti ei ole itsestään ilmoitellut uudestaan siihen mennessä niin sitten voi ehkä julistaa olevansa terve. Nyt tyydytään tähän, ollaan toipumassa syövästa.

Ja mielelläni siihen tyydynkin. Väsynyt mutta onnellinen.