Jaa että mitähän tässä välissä pitäis tehdä? No on tehty seuraavaa: kärsitty vajaa viikko kuvotuksesta, sitten tulivat säryt, flunssankaltaiset kivut ja kolotukset, niitä muutama päivä. Sitten temppuili vatsa, perjantai-iltana päivystykseen ja sieltä osastolle, veriarvot liian huonot. Itkun ja ahdistuksen täyteiset päivät sairaalassa eristyksessä, tuntui kuin olisi tippunut sieltä maailman laidalta ulos muiden ulottumattomiin. Sairaalassa nukkuminen on yksi niistä asioista jotka eivät ole minulta koskaan onnistuneet ja niinhän siinä kävi nytkin. Ja se ei millään muotoa helpottanut pahaa mieltä ja itkuista oloa. Koti-ikävä lasten luo sai järkyttävän suuret mittasuhteet siihen nähden että neljäntenä sairaalapäivänä pääsin kotiin.

Pari päivää kotona onneni kukkuloilla ja alkoi hiusten putoaminen. Ja jatkuu edelleen, nyt neljättä päivää. Hiuksia vaatteiden päällä, vaatteiden sisällä, pitkin lattioita ja lasten vaatteissa. Raastavaa hiljaista sisäistä huutoa kun oli elätellyt toiveita että mitäs jos minulta ei hiukset lähtisikään. Lähteehän ne, vauhdilla. Huomiseksi suunniteltu hiusten pois ajaminen, ei jaksa jännittää aamuja ja suihkuja, kuinka paljon hiuksia löytyy tyynyltä tai lattiakaivosta. Piste sitten sillekin asialle. Peruukki odottaa vessassa laatikossa, lainahöyhenet. Maanantaina verikoe ja jos hyvältä näyttää, tiistaina seuraava myrkyn lykkäys. Näin se homma etenee...